Su 17.02.2008 12:26

Piristyksiä itkun ja ikävän keskellä

Nyt soi: Röyksopp - The Understanding [2005]

Ystävänpäivän ilta pelastui, kun ystävä tuli ex tempore hakemaan mut ilta-ajelulle. Perjantaina olo oli jo parempi, kun aamulla suunnattiin siskon kanssa auton nokka kohti Säkylää. Päivä hujahti Porin prikaatissa, jossa siskon poikaystävä aloitti tammikuussa palveluksensa. Tunnin verran kalistiin ulkosalla, jotta varusmiehet saivat vannottua valansa, sen jälkeen istuskeltiin sotkussa jne. Jossain vaiheessa puhelin äänteli tekstiviestin merkiksi, S:lta tuli lyhyt kommentti mun sille lähettämään kirjeeseen. Ehdin lukea kaksi ensimmäistä riviä kunnes piti jo pinnistellä, ettei alkanut parkua ääneen. Puhelin taskuun ja syvään hengittelyä. Joskus parin tunnin päästä vasta pystyin lukemaan viestin kokonaan, voi että sitä poikaa. Mä päästin todellisen kultakimpaleen käsistäni enkä tiedä voinko ikinä antaa sitä itselleni anteeksi.

Siskokset aurinkoisessa Säkylässä

Lauantaille tuli odottamatonta tekemistä, nimittäin miniblogimiitti! Desthealta tuli perjantai-illalla viesti satunko olemaan seuraavana päivänä tekemistä vailla, ja lauantaina sitten vietin mukavan parituntisen Turussa Desthean ja Nelliinan kanssa. Olin aamulla herännyt S-painajaiseen ja olo oli todella kummallinen, mutta tyttöjen tapaaminen piristi. Hyvä seura, parempi mieli! Tuumailtiin, että joku isompi miitti pitäisi kyllä järjestää - joko täällä Turussa tai sitten Tampereella. Akkikiii, mitä oisit mieltä Tampere-miitistä? Tuun teille sit yöksi - ja voisin kyllä tulla muutenkin tässä lähiaikoina käymään. :)

Miitti Hansassa
Meidän minimiitissä oli hyvin edustettuna eri pituudet.
Nelliina, kasvojesi peitoksi löytyi pupu. Vaikka ei niissä ilmeissä kyllä mitään vikaa ollut! :)

Tänään pitäisi vihdoin saada tehtyä jotain, helmikuusta on jo yli puolet takana. Kohta alkaa tulla kiire hommien kanssa… Olen nyt kolme viikkoa polskinut masennuksen aallokossa, eikö tämän kohta pitäisi jo helpottaa? Ikävä on edelleen kova ja kyyneleet arkipäivää eikä ruoka oikein maistu. Haluaisin päästä eroon tästä ahdistuksesta ja osata taas iloita elämän pienistä asioista. Olisin paljon nätimpi jos hymyilisin, katsokaa vaikka (kuva viime keväältä, ennen kuin tapasin S:n ja mun elämällä tuntui vielä olevan suunta). Nykyään oman peilikuvan katsominen lähinnä masentaa, koska näytän niin alakuloiselta. Ehkä kevät auttaa?! Onneksi nyt jo tuntuu välillä keväiseltä, aurinko paistaa ja linnut laulavat. Vielä en osaa iloita kauniista auringonnoususta tai sinisestä taivaasta, mutta ehkä sekin päivä taas koittaa.

 

3 kommenttia

  • Akkiki on IHAN MUKANA!!! Joko sovitaan päivä :) Ja mulle käy kyllä kumpi tahansa kaupunki. Turussakaan en oo käynyt tosi pitkään aikaan ja jos päädytään Tampersteriin, niin yöpaikka on taattu. Olis ihana nähdä ystäväiseni <3

  • hih pupu on huippu :D:D Tuo pituusero on kyllä aika hauska. Oli tosi kiva nähdä vaikka jännitin ja hermoilinkin etukäteen ihan kauheasti, olen järkyttävän ujo! Eli jos hölisin jotain kummia niin syytän täysin jännäystä :D ootko ihana ja laita mulle muutama kuva s-postiin nelliinan@gmail.com, haluaisin itsellekin muistoksi :)

  • Akkiki: Jeijee, mä arvasin! :D Sit ei muuta ku pohdiskelemaan sopivaa päivää. Ja hei, Turkuun oot AINA tervetullu! Ootte vissiin kotiutunu pohjosesta, joten vois soitella täs joku päivä. Tulisin mielelläni Treelle lähiviikkoina nyt ku ei vielä oo töitä tai muuta sellasta. ;)

    Nelliina: Susta ei kyllä yhtään huomannu mitään jännitystä tai ujoutta! Meidän kolmen välisestä löpinästähän ois melkeen voinu luulla et ollaan tunnettu aina. :D Joo, heitin sua ja Destheaa sähköpostilla.

 

Jätä kommentti

Sallitut HTML-tagit:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>

Jose

23-vuotias moottoripyöräilevä insinöörityttö bloggaa siitä sun tästä - useimmiten kuitenkin jokapäiväisestä elämästään, tyylistään tai harrastuksistaan. Lue lisää »

Hankintalistalla

  • Oma koti Turusta
  • Valmis opinnäytetyö
  • Työpaikka
  • Nikon ML-L3 langaton kauko-ohjain
  • Keltaiset/vihreät sukkahousut
  • Nahkatakki
  • Sininen/keltainen vyö
  • Villakangastakki (ollut hankinnassa jo ainakin kaksi talvea)
  • Pitkävartiset nahkasaapikkaat
  • Keltaiset tai muut värikkäät avokkaat
  • Late Lammas -dvd:t (kakkonen saatu joululahjaksi)
  • Tummanharmaa pitkä neule tai neulemekko
  • Raitapaita, joka menisi myös mekosta
  • Tehosekoitin (sauvasekoitinkin käy)
  • Eniten vituttaa kaikki -kirja
Get Firefox!